Toukokuussa Millan alkoi pudottamaan karvaansa kesäkuntoa varten ja tässä tulos yhden harjauskerran jälkeen. 

Tällä kertaa karvaa tosin lähti vasta kaulasta ja selästä, mutta olemus muuttui heti entistä hoikemmaksi.

Leoneiti nauttii kauniista kesäillasta.

Millassa on edelleen valokuvamallin vikaa. Kun pyörin sen ympärillä hetken kameran kanssa, se nosti tassunsa toisen päälle ja alkoi poseeraamaan.

Leo-lelu ja painihetki.

Piehtaroivat leijonat.

Tässä Milla odottaa leikittäjää vielä tyynen rauhallisena. Seuraavissa kuvissa onkin sitten enemmän vauhtia.



Kesäterveisin viikko sitten 2,5 vuotta täyttänyt Milla.